Päivä 19 | Alice Springs > Sydney, HuaHin Helsinki

Ritu onnistui kasvattamaan matkatavaroiden määrää niinkin paljon, että uusi matkalaukku oli tarpeen paluumatkalle. Alla ollaan matkan viimeisissä liikennevaloissa. Alice Springs 26000 asukkaan kaupunki jossa tusinan verran liikennevaloja.

Matkan viimeinen ajo on 2,6km pituinen. Ajamme pyörät varastoon lukkojen taakse. Ehdotin kyllä vuoraajille, että hotellin pihassakin olisi ollut hyvä. Olisin mielelläni vähän pessyt ja puunannut niitä ennen toista matkaa, mutta hotellin piha kuulema liian turvaton. Mitäpä siihen sanoa kun ei ole paikallinen… :)

Kiitos Eeva, Jane, Kirsti, Leena, Maarit, Ritu, Eikka, Jukka, Pekka, Pertti, Rauno, Timppa ja Topi hienosta matkasta. Ajokausi avattu ja kilometrejä meille tuli noin 5748. Tämän blogin osalta Over and Out, kuten ameriikassa tavataan sanoa. 

Ryhmä lähti Quantasin siivin kolmeen suuntaan; Darwiniin, Melbourneen ja Sydneyhyn.

Päivä 18 | Alice Springs

 Nimeni on Frank... Frank Curtis ja no lisence to kill. Alla Leena tekemässä tuttavuutta Frankin kanssa. Frank matelijakeskuksen hyvätapainen lemmikki.

Keski-Australian paras puoli on se, että joka aamu kun katsoo ikkunasta ulos taivas on sininen eikä tarvitse miettiä, että sandaalit vai huopatossut. En silti suostuisi asumaan täällä, joka suuntaan vähintään 1500km suoraa tietä ennen kuin seuraava asutuskeskus on kohdalla. 

Aamusuuntana suurimmalla osalla meistä Reptile Center, Keski-Australian matelijakeskus, josta löytyy kaikki se mitä Australian heikassa ryömii, juoksee ja liukertelee. Ennen sitä kuitenkin kuvasarja jokaisesta pyörästä ja kuvat vuokraamoon ja vuokraamoihin. Jonkun verran elämää nähneet pyörät samassa kuosissa kuin haettaessa. Ainoa klommo taitaa olla Curtis Springsin lemmikkiemun Softailin tankin korkkiin nokkima kuoppa.

 Käärmeenkesyttäjät Pertti (yllä) ja Jukka. Pertti arvioi saisiko kuristajakäärmeen alusta hyvää päivällistä. Jukka näyttää arvelevan, että kuristakäärmeen alku suunnittelee Jukasta päivällistä.

Alice Springsin nähtävyydet, Yamaha ja Honda -liike ovat suhteellisen nopeasti nähtyjä… jälkimmäinen myy myös harrikoita. Osa ryhmästä käy parissa museossakin ennen iltapäiväkaljalle menoa. Illalla retkemme päättäripäivällinen hotellimme terassilla. Asumme keskustan vierestä, mutta ytimessä ei mitään minkä vuoksi kävellä sinne. Mikä illassa mukavinta, kuulostaa siltä että meillä ollut onnistunut ellei erittäin onnistunut matka. 

Tästä ei taida lisko enää rockandrollimaksi muuttu... Thorny Devil, suomeksi Piikki Piru. Älä astu päälle paljain varpain.

Päivä 17 | Curtis Springs - Kings Canyon - Alice Springs

Topi FatBoyn sarvissa. Ihastus syntyi jo eilen se planeettamme kuuluisimman kiven kulmilla. Curtis Springsissä tankkaamme myös koko matkan kalleimmat bensat 2,11AUD/litra, noin 1,8€ litra. Kaupungeissa bensa saman hintaista kuin Suomen ST1'llä. 

Viimeinen ajopäivä, joka myös kuumin ja pisin. Kilometrejä kertyy 720 ja vähän yli… 335 niistä tulee Kings Canyon käynnistä. Kings Canyon on Australian Grand Canyon… tai ainakin eniten vastaava. Kanjoni on hieno, mutta henkilökohtaisesti en ole täysin vakuuttunut onko se 335 ylimääräisen kilometrin hieno! :] … kysyn porukalta huomenna kun matkamme päättäjäispäivällinen.

 HotHotHot... tänään mentiin koko iltapäivä sektorilla 40-45. King's Canyonilla ryhmä tyytyi ilomielin tunnin kävelylenkkiin. Alla Kings's Canyon ja alla alla Pertti etenee lentäen King's Canyonin pohjalla.

Pientä draamaa saimme myös tänään aikaiseksi. Topi ja Ritu lähtivät iltapäivällä kiitämään joukon kärjessä  Fat Boylla ja heiltä takarengas suli kirjaimellisesti alle 45 asteen lämpötilassa 140km/h nopeudessa. Topi ja Ritu selvisivät muutamilla ylimääräisillä sydämentykytyksillä. Nopeuskokeita ei selvästikkään kannata tehdä yli 40 asteen lämpötiloissa. Tosin renkaan ei silti pitäisi moisesta revetä. Rengas alla oli Dunlopin erityisesti HD'lle tehty. 

 FatBoyn takarengas. Tuohon ei enää paikkapullon sisältö kyennyt... tosin emme kokeilleetkaan kun vastaavia renkaassa pari lisää. Alla FatBoy lentää... lähimmän motellin pihasta löytyi lava-auto hiiapilla, eivät omistajat suuresti vastustaneet pelastusoperaatioon lähtöä.

Fat Boyn poissaanti keskeltä ei mitään oli oma lukunsa, mutta on nyt Erlundan Motellin pihassa 200km Alice Springsin eteläpuolella. Pyörän omista tuo sen ja uuden takarenkaan tuodessaan kolmea muuta pyörää seuraavalle ryhmälle. Topi ja Ritu saivat loppumatkalle Electransa ja minä hyppäsin Jukan kyytiin. Jukan BMW aiheutti myös oman yllätyksenä 15km ennen Alice Springsiä. Ilta oli ollut jo pitkään pimeän puolella kun BMW päätti sammuttaa valot oma-aloitteisesti. Totesimme kuitenkin nopeasti, että pari napakkaa napautusta kämmenellä lamppuun palauttaa valot… :]

Taidekuva? Mutta taidetta tai ei niin tässä vielä Jukan bemarin valot toimivat... ;)

Päivä 16 | Curtis Springs - Uluru - Olga's - Curtis Springs

 Jane tuulettaa Kata Tjutan maisemissa keskellä Australiaa. Alla Pertti ja Kirsti viettämässä BMW -päivää samoissa maisemissa. Alla alla Jukka tulee joukon viimeisenä eturengasta säästellen.

Täänän sitten sitä Australian kuuluisinta kiveä hypistelemään… ja voi se kyllä olla niinkin, että Uluru on planeettamme kuuluisin kivi. Ei ainakaan äkkipäätä tule mieleen toista yksittäistä kiveä, joka yltäsi samaan kuuluisuuden sarjaan. Ja kun Suomesta ollaan niin lähdemme luonnollisesti päivän kuumimpaan aikaan Ulurua jalkapatikassa kiertämään. Kävelypolku on 10,6km… menee kahdessa tunnissa ja vartissa… ja ei kovin kuumakaan tule. Lämpötila hädin tuskin yli +40. Pekka kun ei pysty kävelemään selkänsä takia kummoisiakaan matkoja, niin Pekka päätyy Maaritin kanssa helikopteriin… ja meneehän tuo silläkin.

 Yllä ja alla Australian ellei koko Planeetta Maan kuuluisin kivi. Yläkuva ns. lähituntumalta ja alakuva Olga'sin maisemista katsottuna.

Ulurulta Kata Tjutalle, joka vähintään yhtä vaikuttava, mutta ei Ulurun lailla Aboriginaaleille pyhä. Rauno ristii tuon arkipyhäksi. Kata Tjuta (tai Olga's) muodostuu useasta lohkareesta, jotka ovat aboriginaalien perimätiedon mukaan heidän esi-isiensä paikalle tuomia ja agoriginaalien kielellä Kata Tjuta tarkoittaa päät.

 Vaikka Topilla kytkin vähän luistaa niin Ritu-merkkinen pakki toimii. Alla ryhmämme Kata Tjuta kivien edustalla.

Topi ja Ritu testaavat tänään FatBoyta, jonka jälkeen molempien mielestä heidän Electransa on pahvia. Ja oma ns. perstuntuma on, että Electran kytkin saattaa muuttua pahviksi. Se luistaa, ei vielä pahasti mutta luistaa. Katsotaan löytyykö Alice Springistä paja. Eiköhän tuo tuonne asti ainakin Topin HD-uskonnon voimin. Tänään ei kuitenkaan Aliceen vaan kotimme on sama kuin eilen, Curtis Springs, joka sopivasti Ulurun ja huomisen Kings Canyonin välissä.

 Suomen liikennemerkkivalokoimista puuttuvia merkkejä. Kameleihin emme ole toistaiseksi törmänneet vaikka niitä villinä maassa toista miljoonaa asustaakin. Kengurua sen sijaan on näkynyt niin elävänä kuin kuolleena.

Päivä 15 | Cooper Pedy - Curtis Springs

 Juuri HD-uskoon tulleet Eikka ja Topi polvillansa pyhän asian ääressä ja tosi HD-uskovainen kuten pojat, toistavat rituaalin joka tauolla. Alla Jukka toteamassa, että sattuu sitä kokeneemmillekin, jalka se bemarissakin on hyvä laittaa alas varsinkin jos suunnitelmissa on jättää pyörä ihan yksin seisomaan... :]

Ei mikään mahdoton ruuhkaväylä tämä Stuart Highway joka kulkee maan keskeltä etelä-pohjois suunnassa Port Augustasta Darwiniin. Lähdettyämme Cooper Pedyn aamusta kohtaamme yhden auton ensimmäisellä 150 kilometrillä. Seuraavalla 100 kilometrillä alkaa jo sitten ruuhkaistua. Vastaan tulee kaksi rekkaa ja kaksi henkiöautoa. Eikä tuo päivän loppua kohden juuri ruuhkaisemmaksi muutu. Päivän viimeisellä ajotunnilla vastaan tulee kaksi autoa yhtä aikaa… ja se on jo melkein ruuhkaa se!

 Eilisen oppaamme Jimin mukaan, aboriginaaleilla on tapana polttaa auto kun se hyytyy tien viereen. Ihan 100% vakuuttunut tuosta tavasta nyt en ainakaan vielä ole vaikka tässä tuore hylky onkin ja useita muitakin näkynyt. Alla paloväki sammuttamassa juuri palaneen auton sytyttämää maastoa.

Eläviä kenguruita täällä näkee vähemmän mutta henkensä heittäneitä sitäkin enemmän… useita päivässä ja yhden käden sormet eivät taida riittää millekään päivälle. Lohdullista kuitenkin, että ne liikkuvat enimmäkseen aamu- ja iltahämärässä ennen ja jälkeen meidän liikkumisen.

Pohjanmaa ei ole täällä mitään ja Texaskin alkaa tuntua paperilta Keski-Australian tasankoihin ja suoriin rinnastettuna. Eli olemme saaneet tänään vähintäänkin runsaasti suoraanajokokemusta, viimeksi tälläisissa mittasuhteissa Kalaharin autiomaassa Botswanassa Trans-Africa matkalla… ja monta kertaa tänäänkin maisema näyttää afrikkalaiselta savannilta.

 Eeva pitää punabikinisistä pojista, jotka juovat XXX-Goldia... :] ... alla australialainen 'Road Train' miksi näitä kolmeosaisia täällä kutsutaan. Peruuttaminen saattaa olla mielenkiintoista.

Topin HD alkaa tänään puhkumaan öljyä ulos… ikään kuin se lisääntyisi. Ja todennäköisesti näin onkin. Topin öljymäärä ollut koko ajan tikun ylärajassa ja tänään kuumuus ja vähän rivakampi eteneminen ilmeisesti puuskututti vähän ylimääräistä ulos. Iltapäivän mittaan lisää ei enää tullut. Varmuudeksi Topi ja Eikka perustivat kuitenkin HD-uskonnon, jossa kuuluu tauoilla polvistua rukoilemaan pitkää ikää, oikeita ratkaisuja ja kestävyyttä niin itselle kuin HD'lle… :]

Curtis Springs -majatalomme lemmikki-emu, Wilhelmiina teputtaa tarkastuskierroksella. Tässä Topin ja Ritun asunnon kohdalla.

Päivä 14 | Cooper Pedy

 Nämä kaksi kaverusta katselivat ihmeissään aamun muukalaisia avo-opaalikaivoksella. Alla ryhmä opaaleja etsimässä. Ainakin Rauno, Eeva ja Eikka löysivät opaalia. Ei niin paljon, että töihin ei tarvisi palata mutta pienet palat kuitenkin.

Cooper Pedy tuntuu kotoisalta. Täällä on kunnon syrjäseutujen meininkiä. Jokainen piha näyttää enemmän tai vähemmän romuvarastolta… erilaisia kaivuuvälineitä ja ruostuneita autoja yms. tms. Kaupungin ympärillä on noin 4 miljoonaa kaivuureikää! Onhan tämä opaalinen pääkaupunki koko planeettamme mittakaavassa.

 Yllä yksi Harryn autoista, joka pukkasi kaktusta jo Harryn elinaikana. Ryyppy maistui Harrylle niin hyvin että poliisi vei aikanaan ajokortin lisäksi Harryn autojen moottorit. Alla saksalaisen Lisan lahjoittamat rintaliivit. Alla alla Rauno Harryn asunnossa.

Aamupäivän kruisaamme pikkubussilla nähtävyydeltä toiselle. Mielenpainuvin ehkä Krokotiili Harryn asunto. Itse Harry on potkaissut tyhjää 2006, mutta Harryn legenda elää vahvana ja hänen kotinsa on museoitu kuten myös sen katossa ja seinillä roikkuvat naisten pikkuhousut ja rintaliivit. Vanha krokotiilinmetsästäjä keräsi niitä kuolemaansa saakka. Ja paikallisen mittapuun mukaan Harry eli erittäinkin vanhaksi… 81 vuotiaaksi.

 Paikallisoppaamme mukaan Harryn naapurissa asuu maailman pienin lepakkolaji, kääpiölepakko. Kotona olivat ja pieniä... Kirstin ja Ritun riemunkiljahdukset saivat lepakot päiväunilta lentoon! Alla maailman pisin aita tai ainakin osa siitä, 5300km pitkä dingoaita.

Cooper Pedyn ympäristö on myös 14 elokuvan koti. Täällä näkee mm; lentävän lautasen ja avaruusaluksen. MadMax -leffat ovat myös Cooper Pedyn ympäristön kuumaisemista kotoisin. Iltapäivä menee opaalikaupoilla, hotellilla ja kaupungin maauimalassa.

Joku kreikkalainen on jossakin kohtaa tehnyt runsaan opaalilöydyn. Kaupungin 3500 asukkaasta yli 500 on kreikkalaisia! Toinen iso ryhmä ovat kroatialaiset. Kaiken kaikkiaan kansallisuuksia mahtuu asukkaiden joukkoon 40… mutta kukaan ei ole suomalainen!

Päivä 13 | Port Augusta - Cooper Pedy

Meidän kilometrit tuosta taulusta nuo 537 tänään.

Australia on keskeltä tyhjä. Käytännössä se tyhjä alkaa heti Cooper Pedyn jälkeen ja jatkuu tämän päivän osalta Cooper Pedyyn saakka. Tai ei se tie nyt ihan tyhjä kuitenkaan. Kun lähtee liikkeelle Port Augustasta niin 170 kilometrin jälkeen tulee jo ns. Roadhouse, huoltoaseman ja sekatavarakaupan ja ravintolan yhdistelmä. Seuraava väli on 114 kilometriä ilman mitään. Päivämme kolmas väli ilman rakennuksen rakennusta on 250km. Eli täällä kannattaa tankata aina kun huoltoasema näkyvissä… ja me tankkaamme.

 Ritu ja Ritun poikakaveri Topi kesken kuvaushommien matkalla pohjoiseen. Alla taitaa Ritu ja Topi olla myös joukon kärjessä. Takana Pertti & Kirsti ja kolmantena Pekka ja Maarit.

Aamu oli alkaa pikkuohrausesti mutta vain pikku. Tunnustelen taskujani vajaan 10km ajon jälkeen ja totean että puhelin on edelleen motellihuoneessa. Mutta paljon parempi niin kuin 100km jälkeen. Täytyy painottaa Jukalle, että on vastaisuudessa huolellisempi kämppiksensä puhelimen suhteen… :)

Lämmöt myös paranevat tänään, eli +40 menee rikki iltapäivän alussa ja siellä 40 yläpuolella mittari pysyy koko iltapäivän.

Keski-Australiassa on niin kuivaa, että järvetkin ovat suolaa.

Hiekkatiellä... tai sitten isolla parkkipaikallam, joka taitaa pitää enemmän paikkansa. Hiekkateitä kyllä tarjolla, mutta bemarijengimmekään ei sitten niille lähtenyt :] ...alla yksi päivän monista suorista. Voisi sanoa, että meditatiivisiä.

Päivän päättärillä Cooper Pedyssä hotelli poikkeaa valtavirrasta. The Underground Hotellissa huoneet ovat kirjaimellisesti maan sisällä… 60% koko kaupungin 3500 asukkaasta asuu maan sisällä. Ja mikä on asuessa. Maan sisäisten asumusten lämpötilä pysyy koko vuoden luvuissa 22-26 riippumatta ulkoilman lämpötilasta. Cooper Pedyn kesässä +50 ei ole tavatonta.

Perillä oluttilaukset paperille ja Henryn, paikan isännän kanssa autolla paikalliseen alkoon. Pari koria olutta riittänee illaksi… ainakin kauppalistani mukaan.

Coober Pedy on aboriginaalia ja tarkoittaa, White man in the hole = Valkoinen mies reiässä :]